perjantai 19. lokakuuta 2012

Syksyn tullen

Rooneyn blogi ollut hetken tauolla henkilökunnan erinäisten kiireiden vuoksi. Henkilökunta oli myös ulkomaanmatkalla ilman kissaherraa ja sitähän Rooney ei voinut sulattaa lainkaan. Siis mitä on tällainen toiminta? No, ei sitä kovinkaan jätkä jaksa montaa päivää mököttää ku sai uusia leluja ja herkkuja.

Syksyn tullen on aina hyvä tehdä terveystarkastuksia ja valmistautua terveenä talven tuloon. Kissaherra sai varmasti traumoja rokotusreissulla, kun koko talo oli täynnä haukkuvia koiria. Hölmöllä emännällä ei ollut tullut mieleenkään kysyä, että onko siellä samana iltana menossa joku koirien lonkkakuvaus ruljanssi. Reissusta selvittiin onneksi sydämentykytyksillä ja tassuhiellä. Eläinlääkärikin hymähti herran hikeä tippuville tassuille.

Seuraava operaatio olisikin sitten hammaslääkäri. Ikää alkaa herralla jo vähän olemaan ja ikenet punoittaa ilkeästi. Henkilökuntaa toki aina vähän jännittää nukutuksessa tehtävät operaatiot mutta herran parhaaksihan se on ja eiköhän perusterveellä tyypillä mene kaikki ihan hyvin. Henkilökunta on ollut myös hieman huolestunut herran syömättömyydestä ja toivotaan kovasti, että se johtuisi vain hampaista. Hamppitohtoria yritetään päästä tapaamaan jo heti ensi viikolla. Henkilökunta on kuitenkin kovin luottavainen eläinlääkäriasema Mevetin henkilökunnan taitoihin, hammasleikkauksissa kuulemma seurataan tiiviisti eläimen elintoimintoja. Toivottavasti kaikki menee hyvin ja herra olisi sitten tyytyväinen uuteen hammaskalustoonsa.

Kesä ja syksy on ollut kissaherran osalta melko ankea, koska henkilökunnan ja kissaherran asuintalossa tehdään julkisivuremonttia. Pelottavan näköiset ukkelit hyppivät ikkunoiden takana ja paukuttelevat milloin mitäkin. Lisäksi pihaympäristö on ollut niin törkyinen ja täynnä ruuveja ja nauloja sun muita ettei henkilökunta ole uskaltanut viedä kissaherraa ulkoilemaan. Ulkoilman haistelu on siis harmillisesti jäänyt vain avoimen ikkunan varaan. Kissaherra ja myös henkilökunta alkaa olla nyt jo vakaasti sitä mieltä, että miehet saisivat jo kerätä kimpsunsa ja kampsunsa ja lopettaa paukuttelun. Jospa sitä lumien tullen uskaltaisi vähän käydä hankia nuuhkimassa, tosin siihen voi vielä tovi vierähtää.

Valoa pimeyteen. Kissaherra on ollut ovelasti tutkaimet höröllä kun henkilökunta on vähän puhunut, että taloon voisi tulla uusi kiipeilypuu. Sen piti olla jo kissaherran syntymäpäivälahja mutta siirtynee joululahjaosastolle, Tekniikan maailmassa on myös kaikenlaisia uusia kissojen viihdykkeitä, joita ollaan tutkimassa mutta niistä mahdollisesti myöhemmin lisää.